Pokémon (jap. ポケモン, Pokemon, lyhenne englannin sanoista Pocket Monsters eli taskuhirviöt) on Nintendon luoma videopelikonsepti, josta on kummunnut lukuisia kaupallisesti menestyneitä sivutuotteita, kuten leluja, keräilyesineitä sekä suuren suosion saavuttaneen monelle tuotantokaudelle edenneen anime-piirrossarja, jonka pohjalta on useita elokuvia. Pokémon-anime on yksi Yhdysvalloissa pisimpään jatkuneista piirrossarjoista jääden vain Simpsoneiden, South Parkin ja Kukkulan kuninkaan taakse. Sen sijaan enemmän Pokémon-peleihin pohjautuvamangasarja Pokémon Adventures, japanilaisittain Pocket Monsters SPECIAL (ポケットモンスター SPECIAL, Poketto Monsutā SPECIAL), ei ole ollut yhtä näkyvillä. Pokémon-pelisarja, joka alkoi Nintendon Game Boylle julkaistuista Pokémon Redistä ja Bluesta, on yksi Nintendon menestyneimmistä pelisarjoista.
Sisällysluettelo[piilota] |
[muokkaa]Yleistä
Pohjimmiltaan Pokémon on roolipeli, jossa ohjataan 10 vuotta täyttänyttä poikaa, tai myöhemmissä versioissa myös tyttöä, joka keräilee ja kouluttaa Pokémon-otuksia tarkoituksenaan tulla maailman parhaaksi Pokémon-kouluttajaksi. Pelaajan on matkattava pelin sisäisessä maailmassa ja kohdattava kahdeksan salipäällikköä, joiden päihittäminen on ehto sille, että pelaaja saa kamppailla neljää maailman parhainta Pokémon-kouluttajaa vastaan Pokémon-liigassa. Alun perin Pokémoneja oli 151, mutta uudemmat pelit ovat tuoneet mukaan lisää. Pokémon-pelit ilmestyvät pareissa, joiden lisäksi noin vuoden päästä julkaistaan kolmas erikoisversio. Ensimmäiset pelit olivat Red ja Blue (Japanissa myös Green) ja niiden erikoisversio oli Yellow, joka perustuu suosittuun piirrossarjaan. Niiden jälkeen julkaistiin Gold ja Silver, joiden erikoisversio oli Crystal, jossa oli useita pieniä parannuksia Goldiin ja Silveriin verrattuna. Yksi näistä oli se, että Pokémonit liikkuivat, kun ne tulivat taisteluun ja että ensimmäisen kerran pelaaja sai valita, pelaako hän tyttö- vai poikahahmolla. Tämän jälkeen julkaistiin Ruby ja Sapphire. Niiden jälkeen Nintendo teki poikkeuksen ja julkaisi kahdesta alkuperäisestä versiosta uusintaversiot FireRed ja LeafGreen. Nintendo julkaisi lokakuussa 2005 Rubylle ja Sapphirelle erikoisversion nimeltä Emerald. Pokémon-kouluttajan eräänä tavoitteena on myös kerätä kaikki Pokémonit, joka on mahdollista vain vaihtamalla Pokémoneja eri versioiden välillä.
Pokémon-pelejä on myös julkaistu Nintendo 64:lle (esimerkiksi Pokémon Stadium ja Pokémon Snap), Nintendo GameCubelle (esimerkiksi Pokémon Colosseum ja Pokémon XD: Gale Of Darkness), sekä Nintendo DS:lle (esimerkiksi Pokémon Link sekä tuoreimpana uudet osat ns. pääsarjaan, Pokémon Diamond & Pearl). Myöhemmin vuonna 2008 japaniin ilmestyi näiden pelien erikoisversio nimeltä Pokémon Platinum. Vuonna 2010 tuli jälleen kaksi uutta peliä: Soul Silver ja Heart Gold. Niiden alkuperä on tullut Silver- ja Gold-versioista. Heart Goldissa ja Soul Silverissä on parannettu grafiikkaa ja muita pieniä asioita. Vuoden 2010 lopussa ilmestyivät pelisarjan tämänhetkisesti uusimmat pelit: Black ja White, ja niiden mukana 156 uutta Pokémonia.
Pokémon-pelejä on myös julkaistu Nintendo 64:lle (esimerkiksi Pokémon Stadium ja Pokémon Snap), Nintendo GameCubelle (esimerkiksi Pokémon Colosseum ja Pokémon XD: Gale Of Darkness), sekä Nintendo DS:lle (esimerkiksi Pokémon Link sekä tuoreimpana uudet osat ns. pääsarjaan, Pokémon Diamond & Pearl). Myöhemmin vuonna 2008 japaniin ilmestyi näiden pelien erikoisversio nimeltä Pokémon Platinum. Vuonna 2010 tuli jälleen kaksi uutta peliä: Soul Silver ja Heart Gold. Niiden alkuperä on tullut Silver- ja Gold-versioista. Heart Goldissa ja Soul Silverissä on parannettu grafiikkaa ja muita pieniä asioita. Vuoden 2010 lopussa ilmestyivät pelisarjan tämänhetkisesti uusimmat pelit: Black ja White, ja niiden mukana 156 uutta Pokémonia.
Pokémonien, niin sanottujen mon-otusten, alkuperä on perinteisissä japanilaisissa jumalolennoissa (esimerkiksi Raichu-olento on peräisin demoni Raijusta, joka on japanilaisen ukkosenjumalan avustaja). Tästä muun muassa johtuu se, että Pokémoneja puhutellaan enemmän ystävinä kuin lemmikkeinä. Pokémon-taistelut ovat saaneet alkuperänsä japanilaisesta "kuoriaispainista" ja konsepti pohjautuu etäisesti "hyönteiskeräilyyn." Pokémon on myös MTV3-kanavalla lähetettävä televisiosarja. Sarjan sekä elokuvat on jälkiäänittänyt suomeksi PVP-Voice OY. Dubberman otti myöhemmin sarjan jälkiäänitettäväksi ja Battle Frontier-kaudesta sarjaa dubbasi Suomi Sun Studio. Jotkut jaksoista sisältävät materiaalia jota ei esitetä muualla kuin Japanissa. Joitakin muualla maailmassa esittämättömiä jaksoja on esitetty Suomessa. Kuten jakso Tentacool ja Tentacruel (Tentacool and Tentacruel) esitettiin Suomessa, mutta ei Amerikassa, koska tässä jaksossa Nastina-niminen hahmo käytti todella isoja aseita. Samassa jaksossa Tentacruel tuhoaa pilvenpiirtäjän. Jakso Electric Soldier Porygon (tunnetaan myös nimellä Computer Soldier Porygon, jap. Dennou Senshi Porigon) esitettiin vain Japanissa, koska se aiheutti epileptisiä kohtauksia osalle katsojista. Yli 600 lasta vietiin sairaalaan. Nykyään tämä jakso on kielletty kaikissa maissa, mutta se on nähtävänä esimerkiksiYouTubessa. Toinen kaikkialla maailmassa kielletty ja vain Japanissa esitetty jakso on The Legend of Dratini, jossa ammuskeltiin käsiaseilla. Tämän jakson kieltäminen aiheutti pientä hämmennystä muille kuin japanilaisille katsojille, koska tässä jaksossa Ash Ketchum nappaa 30 Taurosia, joita nähdään myös myöhemmin.
[muokkaa]Pokémonin sukupolvet
- Pääartikkeli: Pokémon-pelisarja
Kaikki Pokémonit, ja niiden lisenssit on Pokémon Company jakanut karkeasti eri sukupolviin. Tällä hetkellä on viisi sukupolvea, joissa on eri Pokémonit. Jokainen sukupolvi on esitelty uusina Pokémon-peleinä Nintendon käsikonsoleilla. Kausi alkoi suurimmalla osalla eri maista juuri Pokémon Red/Blue peleistä. Jokainen kausi on sisältänyt uusia Pokémoneja, sekä isoja uudistuksia mekaniikkaan.
Nämä sukupolvet on jaettu karkeasti osiin ilmestymisajan mukaan; kourallinen uusia pokémoneja on ilmestynyt animessa, mangassa, ja pelikortteina ennen peleinä ilmestyessään käsikonsoleille. Kuitenkin nämä pohjautuvat usein samaan teemaan, ja sen maailmaan pelien kanssa.
Jotkut suuret uudistukset on näytetty joissain muussa jo ennen tulemistaan peleihin. Esimerkiksi animesarjassa neljän pokémonin välinen ottelu esiteltiin jo kauan ennen ilmestymistään peleissä, sekä Pokémonin kyvyt (Pokémon Ablities) olivat pelikorteissa yhtä kuin Pokémonin voima (Pokémon Power).
[muokkaa]Ensimmäinen sukupolvi (Game Boy)
Ensimmäinen sukupolvi alkoi Red/Blue-peleistä. Ensimmäisessä sukupolvessa oli 151 alkuperäistä pokémonia, sekä tavalliset elementit ottelemiseen, ja pokémonien vaihtamiseen. Sen sijaan Japanissa ensimmäinen sukupolvi alkoi Pokémon Red/Green peleillä, sekä myöhemmin Blue-versiolla, joka vaihtoi pelin yleisilmettä. Länsimaissa ei koskaan julkaistu Green-versiota, vaan Red/Blue käyttivät pelien uudempaa yleisilmettä. Myöhemmin FireRedin kanssa julkaistiin LeafGreen, jotka olivat uudistettuja pelejä alkuperäisestä. Nimet oli sisälletty alkuperäisistä Red/Green versioista, eikä LeafGreenin nimeä koskaan vaihdettu Blue-versiota vastaavaksi länsimaissa.
Tämä sukupolvi päättyi Pokémon Yellow -versioon, joka perustui löyhästi animesarjaan. Yellow-versiossa pelaaja aloitti Pikachun kanssa, joka seurasi pelaajan takana. Tarkastellessaan Pikachun kasvoja pelaaja näki, kuinka paljon Pikachu piti hänestä. Tämän lisäksi peli oli edeltäjiään haastavampi vaikeampien kouluttajien ja salipäällikköjen tehokkaampien pokémonien johdosta. Pelissä seurattiin myös lievästi animesarjan tapahtumia - esimerkiksi Squirtlen sai konstaapeli Jennyltä lahjaksi. Myös Rakettiryhmän Jessie/James olivat pelissä mukana, ja Rakettiryhmän jäsenillä oli animesarjaa vastaavat pokémonit.
Nämä versiot perustuivat Kanto-maailmaan, joka oli edelleen mukana toisessa sukupolvessa. Tämä sukupolvi myös sisälsi idean pelaajan pääkilpailijasta, jota vastaan pelaaja taistelisi monta kertaa, sekä rikollisryhmän pahoista Pokémoneista.
Nämä pelit olivat liitettävissä Nintendo 64:n Pokémon Stadiumiin ja myös peliin Pokémon Stadium 2. Näissä oli mahdollista vaihtaa pokémoneja, tai taistella ystäväänsä vastaan kolmiulotteisessa ympäristössä. Red ja Blue- pelit olivat selvästi roolipelejä, kun taas Stadiumit olivat roolipelielementeistä riisuttuja, taisteluun keskittyviä pelejä.
[muokkaa]Toinen sukupolvi
Game Boy Colorin Pokémon Gold/Silver aloitti toisen sukupolven esittelemällä sata uutta pokémonia, sekä uuden pelimaailman nimeltään Johto. Ominaisuuksissa peleissä käytettiin Game Boy Colorin erityistä infrapunajärjestelmää, pelin sisäistä kelloa joka mahdollisti yön ja päivän vaihtumisen, sekä marjapuita, joissa kasvaa erilaisia marjoja ja aprikooseja. Nämä pelit myös mahdollistivat pelaajan oman huoneen sisustamisen ja pokémonien kasvattamisen. Pokémonien kasvattaminen oli myös ainoa tapa saada uudenlaisia pokémoneja: vauva-pokémoneja. Pelissä oli myös kaksi uutta tyyppiä, Steel ja Dark -tyypit. Myös pokémoneille itselleen tehtiin uudistuksia, tärkeimpänä lisäyksenä pokémonien sukupuolet.
Näissä peleissä oli myös pelaajalla uusi väline, pokégear, laite joka sisälsi puhelimen, radion, kartan, ja pelin kellon. Puheluominaisuutta käytettiin soittaessa pelihahmolle. Radio-ominaisuudessa oli monia erilaisia puolia, esimerkiksi yhdellä radiokanavalla kerrotaan, mistä ja milloin tiettyjä pokémoneja voi saada. Pelin kellossa näkyi kellonaika ja viikonpäivä.
Tämä sukupolvi päättyi Pokémon Gold/Silverin erikoisversioon, Pokémon Crystaliin, joka esimerkiksi mahdollisti valita pojan hahmon sijasta tytön. Se oli myös ensimmäinen Pokémon-peli, jossa pokémonit liikkuivat ennen taistelun alkua. Peliin oli tehty lukuisia uudistuksia Ruins of Alphiin, ja myös Suicunen pyydystämiseen, joka ei käynyt samoin kuin edellisissä peleissä.
10 vuotta myöhemmin Japanissa julkaistiin Fire Red ja Leaf Greenin tapaan myös Gold ja Silverin uusintaversiot. HeartGold ja SoulSilver julkaistiin syyskuussa 2009 Japanissa, jonka jälkeen sekä Euroopasssa että Amerikassa maaliskuussa 2010.
Nämä pelit olivat liitettävissä Pokémon Stadium 2:een, joka mahdollisti ottelemisen kolmiulotteisessa ympäristössä. Myös ensimmäisen sukupolven pelit toimivat Pokémon Stadium 2:ssa.
[muokkaa]Kolmas sukupolvi
Game Boy Advancen ensimmäiset pelit, Pokémon Ruby/Sapphire, julkaistiin Suomessa 25. heinäkuuta 2003. Niissä esiteltiin 135 uutta Pokémonia ja täysin uusi maailma, Hoenn. Näissä peleissä uutta oli muun muassa kaksi-vastaan-kaksi-ottelut, marjojen kasvattaminen ja niistä eräänlaisten pokémoneille tarkoitettujen karkkien, pokéblockien, valmistamisen sekä Secret Basen avaaminen ja sen sisustaminen.
Pokémon Ruby/Sapphiren erikoisversio, Pokémon Emerald julkaistiin 21. lokakuuta 2005. Pelissä Pokémon Crystalin tapaan Pokémonit liikkuivat ennen taistelun alkua, mikä ei ollut Pokémon Ruby/Sapphiressä ominaisuutena. Pokémon Emeraldissa hahmojen vaatteet olivat vihreitä Pokémon Ruby/Sapphirestä poiketen. Emerald-versioon lisättiin myös Battle Frontier-alue, joka koostuu seitsemästä erilaisesta ottelurakennuksesta.
[muokkaa]Neljäs sukupolvi
Nintendo DS:n Pokémon-saaga alkoi vastikään julkaistuilla Diamond ja Pearl -peleillä. Pelissä on edellisistä versioista poiketen painostettu enemmän moninpeliin Nintendo Wi-Fi Connectionin kautta. Pelissä on 107 uutta Pokémonia, ja sukupuolten välisiä eroja on lisätty. Peli on edelleen kaksiulotteinen, mutta se sisältää myös kolmiulotteisia vaikutteita. Myös päivän ja yön vaihtuminen palaa tähän peliin.
Pokémon Diamond/Pearl ovat yhteensopivia myös Wiissä olevalla Pokémon Battle Revolutionille.
Nintendo julkaisi syksyllä 2008 Japanissa myös Pokémon Platinum-pelin Nintendo DS:lle, joka on pelien Yellow, Crystal ja Emerald, neljännen sukupolven vastine. Amerikassa peli julkaistiin maaliskuun 2009 lopussa ja Euroopassa se julkaistiin 22. toukokuuta 2009. 2010 julkaistiin Pokemon HeartGold ja SoulSilver, jotka ovat Goldin ja Silverin uusitut versiot paremmilla grafiikoilla
[muokkaa]Viides sukupolvi
6. helmikuuta 2010 paljastettiin, että Pokémon saa uuden, viidennen sukupolven. Vähän myöhemmin (10. helmikuuta) paljastettiin ensimmäiset uudet Pokémonit, joiden nimet olivat Zoroark ja sen esiaste Zorua. Zoroark esittää pääosaa vuoden 2010 kesällä julkaistussa Zoroark: Master of Illusions -elokuvassa.
Pokémonin viidennen sukupolven Pokémon-pelit Pokémon Black ja White tulivat Japaniin 18. syyskuuta 2010. Pelit julkaistiin Euroopassa 4. maaliskuuta 2011, kolme viikkoa ennen Nintendo 3DS -pelikonsolin julkaisua. Blackissa ja Whitessä pelaaja pääsee seikkailemaan uudelle Unova-alueelle ja selvittämään epäilyttävän Plasma-tiimin aikeita.
Merkittävänä graafisena parannuksena edellisiin peleihin Blackissä ja Whitessa on entistä parempi 3D-grafiikka ja omat Pokémonit näkyvät nyt taisteluissa kokonaan, kun niistä ennen on näytetty vain osa. Lisäksi Pokémonit liikkuvat taistelukentällä. Mukana on nyt myös kolmoisottelut (Triple battle), joissa kumpikin osapuoli käyttää kolmea Pokémonia yhtä aikaa. Lisäksi on myös kierto-ottettelut (Rotation battle), joissa kolme Pokémonia on kentällä mutta vain yksi on aktiivisena. Aktiivinen Pokémon hyökkää vastustajan aktiiviseen Pokémoniin, ja hyökkäykset kohdistuvat vain aktiivisiin. Joka vuoro halutessaan voi aktiivisen Pokémonin kiertää ilman haittoja passiiviseksi ja passiivinen tulee sen tilalle. Kiertovaihtoon ei siis kulu vuoro niin kuin tavallisesti.
Viides sukupolvi sisältää enemmän uusia Pokémoneja kuin mikään muu aiempi sukupolvi: 157 kappaletta.
Pelien mukana tuli myös uusi lisä: Pokémonien unimaailma (Pokémon Dream World). Unimaailmassa pelaaja nukuttaa yhden Pokémoneistaan ja siirtää sen nettiin, jossa voi esimerkiksi seikkailla muiden Pokémon-pelaajien Pokémonien luona tai pelata minipelejä oman Pokémonin kanssa. Dream Worldissa pystyy olemaan tunnin päivässä.
[muokkaa]Kesytys
Kesytys on tapa kehittää tiettyjä Pokémon-lajeja Pokémon-videopeleissä. Tällä tekniikalla kehittyviä Pokémoneja ovat muun muassa Pichu, Chansey, Eevee, Golbat, Igglybuff, Cleffa, Budew,Munchlax, Riolu ja Azurill. Kesytys tarkoittaa Pokémonin mielialatason kohottamista korkeammalle tasolle. Tämä onnistuu, kun otuksia käyttää usein taistelussa, parantaa ne mahdollisimman äkkiä ja nostaa niiden kykyjä lisäravinteilla.
[muokkaa]Animaatiosarja
- Pääartikkeli: Pokémon (anime)
[muokkaa]Elokuvat
- Pokémon – Mewtwon vastaisku (1998/Suomi 2000)
- Pokémon 2: Yhden voimalla (1999/Suomi 2001)
- Pokémon 3: Unownien loitsu (2000/Suomi 2003)
- Mewtwon paluu (elokuvan pituinen erikoisjakso) (2000/Suomi 2003)
- Pokémon 4Ever (2001/Suomi 2004)
- The Legend of Thunder! (elokuvan pituinen erikoisjakso) (2001/Ei vielä julkaistu Suomessa.)
- Pokémon Heroes: Latios & Latias (2002/Suomi 2006)
- Pokémon – Jirachi, Toiveentäyttäjä (2003/Suomi 2007)
- Salaperäinen Deoxys (2004/Suomi 2007)
- Lucario and the Mystery of Mew (2005/Ei vielä julkaistu Suomessa.)
- Mirage-Pokémonien herra (elokuvan pituinen erikoisjakso) (2006/Suomi 2007)
- Pokémon Ranger and the Temple of the Sea (2006/Ei vielä julkaistu Suomessa.)
- Darkrai nousee (2007/Suomi 2008 [TV-ensi-ilta MTV3:lla 28.12.])
- Giratina ja taivassoturi (2008/Suomi 2009 [TV-ensi-ilta Jetixillä 9.5.])
- Arceus ja elämän jalokivi (2009/Suomi 2010.)
- Zoroark - Illuusioiden mestari (2010/Suomi 2011.)
- Victini and the Black Hero: Zekrom / Victini and the White Hero: Reshiram (2011/Ei vielä julkaistu, kyseessä kaksi eri versiota samasta elokuvasta.)
[muokkaa]Katso myös
- Luettelo Pokémoneista
- Luettelo Pokémon-lajeista (1–20)
- Luettelo Pokémon-lajeista (21–40)
- Luettelo Pokémon-lajeista (41–60)
- Luettelo Pokémon-sarjan jaksoista
- Luettelo Pokémon-sarjan rintamapäälliköistä
[muokkaa]Aiheesta muualla
- Pokémon-tuotesarjan viralliset kotisivut (englanniksi)
- Pokémon-tuotesarjan viralliset Suomen kotisivut
- Bulbapedia, Pokémon-wiki (englanniksi)
Tärkeitä henkilöitä Pokémon-sarjassa | ||
Päähenkilöt: | Ash Ketchum | Brock | Misty | Tracey Sketchit | May | Max | Dawn | Iris | Cilan | |
Vastustajat: | Gary Oak | Ritchie | Harrison | Drew | Harley | Morrison | Tyson Solidad | Paul | Zoey | Nando | Kenny | Conway | Barry | Ursula | Trip | Bianca | Burgundy | Stephan | Georgia | |
Vihollisryhmät: | Rakettiryhmä | Magmaryhmä | Aquaryhmä | Team Galactic | Team Plasma | |
Rakettiryhmä: | Jessie | James | Butch | Cassidy | Giovanni | |
Professorit: | Professori Oak | Professori Ivy | Professori Elm Professori Birch | Professori Rowan | Professori Juniper | |
Salijohtajat: | Kanto | Orange-saaristo | Johto | Hoenn | Sinnoh | Unova | |
Rintamapäälliköt: | Noland | Greta | Tucker | Lucy | Spenser | Brandon | Anabel | |
Mangahahmoja: | Red | Green | Blue | Yellow | Gold | Silver | Crystal Ruby | Sapphire | Emerald | Diamond | Pearl | Platinum | |
Muita: | Delia Ketchum | Konstaapeli Jenny | Hoitaja Joy | Casey | Katie | J | Tobias |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti